fbpx

Vanhemmat ovat lastensa parhaat asiantuntijat. Yleensä he huolestuvat ensimmäisinä lapsen erilaisuudesta tai poikkeavista piirteistä. Huolestuminen johtaa yleensä siihen, että suhde lapseen tiivistyy. Usein päällimmäinen kysymys on, miten tässä nyt tulisi toimia tai miten lasta tulisi auttaa.

Pehmonalle kurkistaa repun sivutaskusta

Kun lapsen haasteet ovat aiheuttaneet huolta, käy usein niin, että huomio kiinnittyy näihin piirteisiin sen sijaan, että kiinnittäisimme huomion lapsen vahvuuksiin ja tukisimme niitä.

Huolen herääminen johtaa myös siihen, että seuraamme ja tarkkailemme lasta yhä tiiviimmin. Huoli ja läheisyys voivat johtaa myös siihen, että kadotamme kyvyn ”toimia toisin”. Eli miettiä sitä, miten omalla toiminnallamme voisimme vaikuttaa hyvällä tavalla lapsen käyttäytymiseen. Kasvatuksesta saattaa muodostua enemmän oireisiin tarttumista kuin toimivan arjen vahvistamista. Huoli ja oma riittämättömyyden tunne voivat johtaa myös yksinäisyyden kokemiseen. Kun tuntee olevansa yksin, ongelmatilanteissa ei oikein tahdo löytyä hyviä toimimisen tapoja.

Varhainen huoli lapsesta liittyy siis sekä lapseen itseensä, että myös siihen, miten vanhemmat tai muut kasvattajat häneen suhtautuvat. Voi olla, että päiväkoti kokee lapsen toiminnan haasteelliseksi, kun taas vanhemmat eivät. Saattaa myös olla, että lapsen käytös aiheuttaa toisessa vanhemmassa huolta, mutta toisen mielestä lapsi toimii ihan hyvin. Nämä erilaiset suhtautumistavat pikemminkin lisäävät kuin vähentävät vanhempien tuntemaa huolta.

Milloin siis pitäisi oikein tosissaan miettiä, että asioille olisi hyvä tehdä jotain? Tietty omiin lapsiin liittyvä ahdistuksen määrä kuuluu elämään, ja sitä on opittava sietämään. Hälytysmerkkejä ovat kuitenkin toivon kadottaminen, arkipäivän muuttuminen riitelyksi, ylilyönnit kasvatuksessa ja avuttomuuden ja neuvottomuuden tunne. Toisaalta on myös niin, että mitä ongelmallisempi tilanne on, sitä vaikeampaa on hakea apua.

Miten siis voisi toimia heti, kun huoli herää? Olisi hyvä saada mukaan kaikki lapsen tilanteeseen liittyvät tahot. Ongelmia ehkäistään parhaiten yhteisesti sovituilla rakenteilla ja toimintakäytännöillä. Haasteita yhteisille toimintalinjoille voi tuoda se, että lapsen toiminta saattaa näyttäytyä hyvin erilaisena eri toimintaympäristöissä. Koulussa lapsen pulmat eivät ehkä olekaan kovin suuria, mutta lapsen tullessa kotiin alkaa varsinainen kiukkupuuska ja hullunmylly. Voi hyvin olla, että lapsi jaksaa koulussa keskittyä, koska voi purkaa itseään kotona.

Huolen herätessä mieti, miten ympäristön vaatimukset voisivat selittää oireilun ja mitä tilanteelle voisi tehdä. Mieti myös, miten omalla toiminnallasi voisit tukea lapsen vahvuuksia. Ennen kaikkea älä jätä itseäsi yksin. Hyvät ratkaisut ja näkökulmat syntyvät aina yhteistyössä toisten kanssa.

 

Helsingissä 27.10.2020 Sauli Suominen

 

Sauli Suominen on koulutukseltaan valtiotieteiden lisensiaatti, työnohjaaja ja perheterapeutti. Hän on useita vuosia ohjannut vanhempien ryhmiä neuropsykiatrisen diagnoosin saaneiden lasten sopeutumisvalmennuskursseilla. Hän on tutkinut adhd:n sosiaalista ulottuvuutta ja julkaissut siitä kolme tieteellistä artikkelia, jotka voi lukea osoitteessa saulisuominen.fi. Sauli Suominen on myös Suomen palveluohjausyhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja. Palveluohjaus muistuttaa monelta osin adhd-valmentajan toimintaa.

Puhelinneuvonta

040 541 7696

ma–to klo 9–11