Wikipedian mukaan ”vertaistuki on järjestelmällistä tukitoimintaa kahden ihmisen välillä tai ryhmässä. Vertaistukeen osallistuvat ovat tasavertaisia keskenään ja toimivat yleensä sekä tukijoina kuin tuettavina. Vertaistuki perustuu samankaltaisten elämänkokemuksien ja elämänvaiheiden läpieläneiden ihmisten keskinäiseen tasa-arvoisuuteen, keskinäiseen solidaarisuuteen, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukeen. Vertaistuella on myös terapeuttinen vaikutus osallistujiin ”.
Vertaisuutta on paljon tarjolla eri elämäntilanteisiin, sitä organisoivat järjestöt jäsenilleen esim. kouluttamalla vertaisryhmien ohjaajia. ADHD-liiton nettisivujen mukaan jäsenyhdistyksissä toimii paljon erilaisia vertaisryhmiä, jotka ovat tarkoitettu adhd/add-oireisille lapsille, nuorille, lasten ja nuorten vanhemmille, lasten isovanhemmille, aikuisille sekä aikuisten oireettomille puolisoille. Eri puolilla Suomea toimii lähes 80 erilaista vertaisryhmää, joista pohjoisin on Rovaniemellä, eteläisin Helsingissä, itäisin Lieksassa ja läntisin Vaasassa.
Lainaan tässä viime syksyisellä ADHD-liiton vertaistoimijoiden risteilyllä koottua antia siitä, mitä vertaisuus on? Miten sitä kuvailevat ihmiset, jotka sen ovat itse saaneet kokea. Heidän mielestään vertaisuus on kuin kotiin tulisi, parempaa elämää, yhteenkuuluvuutta, ymmärrystä, turvallisuutta, ideoimista, arjessa jaksamista, voimaantumista ja sitä kuvataan jopa symbioosiksi. Sen kerrotaan olevan YTY:ä eli ymmärrys, tuki ja yhteistyö. Se on myös verrattavissa pelastusrenkaaseen. Se on kuin köysi, joka heitetään kuiluun. Se on syvää ystävyyttä ensi hetkestä alkaen. Vertaistuesta kirjoitetaan myös näin, hyppään mukaan, uskallan jakaa, olen turvassa. Vertaistuki on kuin kaksi sokeaa, nuori ja vanha kivisellä tiellä. Vanhempi on polkenut jo kauan kiviä, kompastellen ja kaatuillen niihin. Siispä hän näyttää tien nuoremmalle, joka ei polkua tunne. Albert Einsteinin sanoin; ainoa tiedon lähde on kokemus.
Vertaisryhmän ohjaajan haastattelu
Kuka olet?
Sanna Pettersson, 30 v., adhd-diagnoosi vuonna 2015, perheeseen kuuluu aviomies Juho ja 8-vuotias samojedinkoira Touho. Olen töissä Lapin yliopistolla tutkimusassistenttina. Syksyllä 2017 perustetun Lapin ADHD-yhdistyksen varapuheenjohtaja ja taloudenhoitaja.
Mikä sai sinut kiinnostumaan vertaisryhmän ohjaajana toimimisesta?
ADHD-liitto piti infotilaisuuden Rovaniemellä, jossa ilmoittauduin vapaaehtoiseksi vertaisryhmän ohjaajaksi. Kiinnostuin aluksi vertaistoiminnasta osana omaa kuntoutumisprosessia, joka silloin oli aikalailla alkuvaiheessa. Vertaistoiminnassa kiinnosti muiden ihmisten kokemuksien kuuleminen ja niiden vertaileminen sekä vertaisilta saatu ymmärrys ilman tuomitsemista. Kun tilaisuus tuli, niin koin sen luonnollisena jatkumona ja halusin auttaa muita, jotka ovat samassa tilanteessa.
Millainen on mielestäsi hyvä vertainen?
Idearikas, kärsivällinen, osaa ohjata keskustelua oikeaan suuntaan ja antaa tilaa myös vähemmän puheliaille henkilöille.
Kenelle vertaisena oleminen mielestäsi sopii?
Sille, kenellä on aikaa ja halua lähteä sitä tekemään. En itsekään ollut ennen toiminut vertaisena, mutta tekemällä olen oppinut ja liitolta olen saanut tukea. Auttaa, jos osaa arvioida realistisesti omien voimavarojen riittävyyttä.
Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla
- Itsepäinen (hyvässä ja pahassa)
- Huumorintajuinen
- Empaattinen
Miten ystäväsi kuvailisivat sinua?
- Sannassa yhdistyvät kova ja pehmeä puoli. Luonnehtisin häntä sanalla ”rohkea”.
- Sanna pystyy olemaan hyvin kriittinen, niin ihmisiä, ilmiöitä kuin suurissa määrin myös itseään kohtaan. Arvostan tätä piirrettä vahvasti. Kriittisyyden vastapainona on Sannan empatiakyky ja juuri suuri rohkeus toimia empaattisesti. Empaattisuus näkyy käytännössä avuliaisuutena ja luotettavuutena. Nämä ovat ystävyyden peruspilareita: Sannan ystävät eivät jää pulaan, eivätkä yksin.
- Sanna voi olla hyvin suora, nopea, karskikin ja huumorintajultaan sopivan kieroutunut.
- Sanna on myös hyvin analyyttinen, kenties joskus liikaakin(?), mutta myös intohimoinen, eli kokee ja tuntee vahvasti.
- Sannaa mieluiten luonnehtisin kuitenkin juuri sanalla ”Ystävä”. Sitä hän on henkeen ja vereen.
Millaiset asiat motivoivat sinua jatkamaan vertaisena?
Tukea tarvitsevia ihmisiä on paljon varsinkin, kun tuen saaminen voi olla hankalaa erityisesti Lapissa. Toivon että saataisiin aktiivisia vertaisryhmiä muuallekin Lappiin perustettua.
Mitä olet oppinut vertaisena ollessasi?
Adhd-oirekuva ilmenee hyvin eri tavoin, mutta kaikilla on kuitenkin jotain yhteistä, johon voi samaistua. Monesti pelkästään jo se, että saa puhuttua asioista ja tuntee, että tulee kuulluksi, on tärkeää hyvinvoinnin kannalta ja auttaa jaksamaan vaikeissakin tilanteissa.
Mitä haluaisit sanoa muille, jotka haluaisivat perustaa omalle kotipaikkakunnalle vertaisryhmän ja miettivät ryhmän ohjaajaksi alkamista?
Vertaisryhmän ohjaamisessa kannattaa olla ainakin toinen vertainen kaverina, jonka kanssa aikatauluista, teemoista ja tiedottamisesta voi sopia. Se on myös hyvä oman jaksamisen kannalta, ettei kuormita itseään liikaa. Liitolta saa hyvin tukea, joten kannattaa olla siihen suuntaan yhteydessä. Kannattaa hyödyntää paikkakunnalla jo olemassa olevaa osaamista, jos vain mahdollista. Esimerkiksi Rovaniemellä Järjestötalolta on saatu paljon apua tiedottamisen ja tilojen järjestämisessä.
Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho, toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja, olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä, on vähemmän ihminen ihmisille, vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä. (Tommy Taberman)
Jutun on koonnut työharjoittelija/sosionomi-opiskelija Maire Petäjäniemi ADHD-liiton Oulun aluetoimistolla.