fbpx

Urbaania poppia ja räppiä yhdistelevä Sana julkaisi helmikuussa mielenterveys - ja päihdeteemaan pureutuvan "Uudestaan" nimisen singlen, jonka kertosäkeessä laulaa Oulun NMKY:n lapsikuoro Lauluflikat. Kappale saa nyt kylkeensä musiikkivideon.

Muusikko Sana poseeraa nojaten käsillään rappusten kaiteeseen

Urbaania poppia ja räppiä yhdistelevä Sana julkaisi helmikuussa mielenterveys – ja päihdeteemaan pureutuvan ”Uudestaan” nimisen singlen, jonka kertosäkeessä laulaa Oulun NMKY:n lapsikuoro Lauluflikat. Kappale saa nyt kylkeensä musiikkivideon.

Musiikkivideolla useat niin julkisuudesta tutut henkilöt, kuin tavalliset kansalaiset, astuvat esiin omien kriisiensä ja mielenterveysongelmiensa kanssa tavoitteenaan hälventää niihin kohdistuvia negatiivisia ennakkoluuloja ja voimaannuttaa ihmisiä. Videolla kurkistetaan myös lapsikuoron äänityksiin.

”Mitä enemmän puhumme aiheesta häpeilemättä, sitä enemmän ihmiset saavat tietoutta ja ymmärtävät, että aivan tavallisia ihmisiä me kaikki ollaan. Asioita tapahtuu lähtökohdista huolimatta. Jokaisen mielenterveys horjuu jossakin vaiheessa elämää.”, Sana avaa. ”Asioiden kanssa ei koskaan pidä jäädä yksin, eikä todellakaan ole noloa hakea apua.”

Mukana videolla on mm. viihteen monitaituri Janne Kataja, tatuointitaitelija ja pinup-malli Sini Ariell, Big Brotherissa ihastuttanut Pekka Koponen, juontaja Kristoffer Ignatius, Temptation Island ja Sinkut paljaana ohjelmista tutut Anna Roininen ja Matilda Westerberg, sekä vuodesta toiseen suosiota takova laulaja Sani.

”Olen mielettömän kiitollinen näille rohkeille ihmisille, jotka lähtivät epäröimättä mukaan hyvän asian puolesta. Yksin en olisi voinut toteuttaa tätä projektia. Toivon katselijan saavan videosta voimaa ja uskoa, että hänkin selviää. Kaikki kaatuu joskus, tärkeintä on se, että nousee ylös.”

Katso musiikkivideo:

https://www.facebook.com/sanavirallinen/
https://www.instagram.com/sanavirallinen/
http://sanamusic.net/

Kuuntele Spotifyssä: https://spoti.fi/3517fD4

Kuva Tuuli Nikki

Puhelinneuvonta

040 541 7696

ke ja to klo 9–11