Siinä me olimme parvekkeella röökillä. Toisiamme testaillen, rajoja ylittävää huumoria, äänekästä naurua. Se on mukana, nauraen ja heittää takaisin hurttia huumoria. Siinä se on sielunsisko. Tuli hoitaa mun vauvaa. Siitä hetkestä alkoi erityinen ystävyys. Ystävyys joka on kuin elokuvasta.
Selvisimme yhdessä mistä vaan. Toisiamme tukien kaikessa, aivan kaikessa. Muut oli väärässä, hitaita, tärkeileviä ja eivät tienneet elämästä mitään. Mutta me tiesimme kaiken, kaikesta. Tästä ystävyydestä on kerrottavana tarinoita, jotka tuntuu olevan satua. Ihmisiä, tilanteita, kaupunkeja, sattumia, keplottelua, niin paljon kohtaamisia. Hyviä ja huonoja, pelottavia ja hauskoja. Huumorilla selvittiin kaikesta, kaikesta likaisesta, kipeästä, törkeästä. Nauroimme vaan täysiä kaiken ruman päälle. Huumoria oli oltava, vaikkei ollutkaan aihetta nauruun. Huumori kuin huume, joka pelastaa ja vie pois tilanteista, joissa ei halua olla. Huumori, joka tuo paikalle, jossa haluaa olla. Huumori, jonka avulla tutustuu niihin, keihin haluaa. Huumori, joka vie pois ihmiset, joita ei elämäänsä halua.
Tylsyys, pahin vihollisemme piti pitää poissa, kaukana. Sen poissa pitelemiseksi oli tehtävä kaikkensa. Lajitella ihmiset ja tekemiset tylsiksi tai hauskoiksi, hyväksyttäviksi. Kaikki tekeminen, sanominen, päätöksenteko piti tuntua jossain tai tylsyys valtasi meidät. Tunteella ei väliä, oli se hyvä tai huono, sen vaan pitää tuntua. Ilon ja hauskuuden pitää olla niin suurta, että se kipinöi sisällämme, kannattelee pitkään ja siitä jää muisteltavaa. Surun, pettymyksen ja vihan pitää olla niin koettelevaa, että se ruhjoo, riuhtoo ja jättää arvet muistoiksi. Kestäisimme kaiken yhdessä huumorilla, joka hukuttaa tylsyyden.
Sitten saapuu vastaan aikuisuus, joka on yllättänyt myöhäisellä saapumisellaan. Turruttaa tunteet, kun ei niitä jaksa enää. Herättelee hakemaan apua, kun takki on tyhjentynyt. Aika alkaa ottamaan vastuuta teoistaan, sanoistaan, päätöksistään ja elämästään. Adhd-diagnoosi saapuu elämäämme. Pitää alkaa ajattelemaan asioita uusiksi. Se vaatii työtä, ennakoimista, tutustumista itseensä ja muihin. Alkaa uusi matka. Muut onkin ihan mukavia, vaikkei ne ole hauskoja, vaikkei ne aja ohituskaistalla ja riko tai naurata mennessään. Ne alkaa kuulua elämään hyväksyttävinä ystävinä. Heitä ei tarvitse ajaa pois ja ne on hyviä just niin kuin on. Enää tylsyys ja huumori ei sodi keskenään vaan kulkee sulassa sovussa, toisiinsa kietoutuneena. Ystäviä vieläkin, kaksi tylsää ja hauskaa akkaa.
Teksti Jutta