fbpx

ADHD-liiton verkkosivuja kehitetään jatkuvasti saadun palautteen mukaan. Nyt uutena toiminnallisuutena on otettu käyttöön mahdollisuus kuunnella sivustolla olevia tekstejä.

Kuvassa on henkilön pää sivulta takaa kuvattuna. Hänellä on punaiset kuulokkeet päässään. Hän näyttää tutkivan kirjaa, mutta kirja on epätarkka vaalea alue.

Jokaisella sisältösivulla ennen tekstiä on soitin, jonka avulla voi kuunnella alla olevan tekstin. Toivomme, että tämä uudistus tuo avun kaikille niille, joilla on hahmotuksen vaikeuksia tai muuten pidemmät tekstit tuntuvat hankalilta. Toki kuuntelu mahdollistaa senkin, että katseen voi irrottaa ruudusta ja puuhailla samalla jotain muuta, mikäli keskittyminen näin pysyy paremmin yllä.

Puhelinneuvonta

09 8567 7130

ke ja to klo 9–11