Päivähoidon ammattilaisille

Päivähoidon ammattilaisille

Tulit ehkä sivuillemme, koska lapsiryhmässäsi on lapsi, jonka kanssa on pulmallista toimia. Kyseessä on haastava lapsi juuri siksi, ettemme tiedä miten saisimme asiat rullaamaan kuten muiden lasten kanssa.

 

Tarkkaavaisuushäiriöinen lapsi päiväkodissa

Tarkkaavaisuushäiriöinen ja ylivilkas lapsi erottuu lapsiryhmästä, aamupiirit ovat levottomia, oman vuoron odottaminen on vaikeaa, vierustoverin rauhaan jättäminen ylivoimaista ja siirtymätilanteissa yhtä nujakointia, hoputtamista, jatkuvaa aikuisen läsnäoloa.

 

Aivan, tällainen arki on haastavaa päiväkodissa, muttei tavatonta! Mitä jos katsotaan hetki asiaa lapsen kannalta:

Minun on hurjan vaikea keskittyä, ajatukseni ja koko kehoni ovat levottomia ja miten paljon ympärilläni tapahtuukaan! Voi olla että kuulen tai tunnen asioita herkemmin kuin muut. Sipaisepa huuliasi oikein kevyesti, miten ärsyttävältä se tuntuukaan! Tai sitten minun on ehkä vaikea kontrolloida käyttämääni voimaa, satutan toisia hiukan tarkoittamattakin. Saatan olla kömpelö hurjasta vauhdistani huolimatta. Tai sitten vaivun ajatuksiini, vireystilani on olematon ja odotat että kuuntelisin muiden viikonlopun kuulumisia! Minun on pakko heilua, että pysyisin mukana edes jotenkin! Olemme lähdössä retkelle, mitä se tarkoittaa? Uudet tilanteet ja ihmiset jännittävät, enkä tiedä mitä tapahtuu missäkin järjestyksessä. Miten minun pitäisi olla? ÄÄH, kerroit jotain ohjetta, mutta ajattelin vierustoverin uutta hiuspantaa, mitä sanoitkaan?

 

Raadollista tarkkaavaisuushäiriöisen lapsen elämässä on hänen saamansa negatiivisen palautteen määrä. Tiedämme, ettei hänellä ole ikätovereitaan vastaavaa taitoa keskittyä, kuunnella ja toimia ohjeiden mukaan. Silti niin usein vaadimme näitä asioita häneltä ja annamme negatiivista palautetta epäonnistumisista ja ei-toivotusta käyttäytymisestä. Tarkkaavaisuushäiriöinen lapsi tarvitsee ja hänelle on oikeus saada tukea kasvuunsa. Mikä parasta, nämä ”erityiset tukitoimet” sopivat kaikille ja tukevat koko lapsiryhmää.